Sen verran on ohjelmaa laukkujen tsekkauksen, meidän ja tavaroidemme läpivalaisun ja nyt lähteissä paljon sujuvamman passintarkastuksen vuoksi. Sen verran ehdittiin kuitenkin istumaan, että ehdimme lyödä baaritiskiin kaikki taskunpohjalta löytyneet Amerikan rahat, 11 ja risat, ja sanoa, että olutta koko rahalla. Vähän tarjoilija siinä ensin nikotteli, mutta ei siinä lopulta kovin kauna mennyt kun meillä oli kummallakin vähän runsaan puolen litran amerikkalaistyyliset olutlasit ja 10,50 ostokuitti. Kiittäen siivosi tarjoilija pöytämme sille levittämistämme kolikoista ja muutamasta paperirahasta. 
Koneessa olivat harmiksemme poistaneet kolmenkymmenen esitettävän elokuvan joukosta tuon niin vauhdikkaan Mamma Mian. Tullessa olimme sen ehtineet katsoa vain kolme kertaa ja olisimme niin mielellämme sen vielä nähneet. Mutta kun ei niin, niin ei. Kotiinpaluumatkalla jäikin näin aikaa miettiä, mitähän olen vielä jäänyt kertomatta?
Melko paljon olimme viettäneet aikaa maantien päällä. Hotelliin tulimme pääsääntöisesti myöhään illalla ja syödäkin piti. Melko vähän pääsimme siis seuraamaan mitä maassa ajatellaan nyt presidentinvaalien ratkettua. Ihmiset joiden kanssa sain tilaisuuden asiasta keskustella eivät siitä kovin paljon innostuneet keskustelemaan aiheesta vaan nopeasti keskustelu siirtyi muille alueille. Lehtiä toki luimme mutta melko vähän niihin aikaa jäi. Hotellin tv luonnollisesti antoi yhden mahdollisuuden arvioida sitä miten amerikkalaiset suhtautuvat asiaan. Toki tarjonnan seuranta oli vähän vinoutunutta johtuen siitä ajankohdasta jolloin meillä oli televisiota mahdollista katsoa ja toisaalta mihin aikaan sitä katsoin lähinnä jet lackista johtuen.
Tv:n tarjonta tuotti jonkinlaisen pettymyksen joskin tuottaa mitä ilmeisemmin melko olennaisen kuvan tästä yhteiskunnasta kuten kai minkä tahansa maan television seuraaminen. Tässä maassa uskonto on esillä hämmästyttävässä määrin. Edellä jo taisin puhua siitä rahan ja Obaman kiitospuheen lopusta kertoessani. Tv:ssä uskontoa tarjotaan monella kanavalla. Illasta aamuun vähän varttuneempi mies lukee raamattua mahtavan kirjoituspöydän takaa. Selittää, tulkitsee ja analysoi mitä moninaisempia asioita selaten raamattua. Vaikuttavaa jos ei ajattele omilla aivoilla. Toisaalla nainen myy hebreankielen kurssia, jonka hän on kaikkien Amerikkalaisten parasta ajatellen tehnyt. Tuon CD kurssin lisäaineistoineen saa muutaman kympin edulliseen hintaan. Hinta laatusuhde on epäilemättä asiakkaan puolella, pääseehän sen jälkeen lukemaan raamattua alkukielellä ja uskonnon viesti näin vain vahvistuu. Esimerkkejä hebreankielisen tekstin voimasta kyseinen kurssin tekijä kykenee osoittamaan useita. En tee ostopäätöstä.
Muuten tv tarjoaa edellä mainittujen paikallistelevisioiden aamutarjonnan, sään, liikenteen ja talouden lisäksi eri ikäisiä amerikkalaisia elokuvia, meilläkin tuttuja sarjoja tyyliin Vaimoni on noita tai Monk. Noista liikenneohjelmaista tai liikenteen seuraamisesta vois vielä mainita mielenkiintoisen piirteen. Niitä tulee aamulla jo klo puoli kuuden aikaan aamulla. Niin liikenneruuhkia jo siihen aikaan, taitavat amerikkalaiset mennä aikaisin töihin. On myös rajatulle katsojakunnalle suunnattuja ohjelmia kuten, naisille keskusteluohjelmaa siitä mikä on oikea aika mennä naimisiin ja sekaan mainoksia timanttisormuksista ja kynsienlaitosta. Miehille, miten niin vain miehille, no stereotypiat jyllää, urheilua monelta kanavalta yhtä aikaa. Pääasiassa tuota jalkapalloa, sitä amerikkalaista, joka on alkanut kiinnostaa minuakin. Yhden ohjelmatyypin puuttuminen on silmiinpistävää Tv:ssä. Täällä ei siitä kanavatarjonnasta mikä hotelleissa tarjotaan ilmaiseksi ole juuri lainkaan musiikkia tarjoavaa kanavaa. Huomio hämmästyttää kun meillä niitä tuntuu olevan monia MTV:tä Voicesta ja vastaavista alkaen.
Suurimman pettymyksen, jos niin voi sanoa muodostaa sekä televisiossa, että lehdistössä Obaman esilläolon vähäisyys. Enemmän amerikkalaisia näyttää tässä uudessa presidentissä kiinnostavan hänen vaimonsa Michel. Moni kanava tuntuu povaavan tai toivovan hänestä uutta Jackieta. Saan itseni kiinni ajatuksesta, kun ei vain kokisi Jackien kohtaloa murhattuine miehineen. Lasten koulu kiinnostaa myös ja saa toimittajat spekuloimaan mikä koulu kykenee tarjoamaan näille yhteisön yläluokan edustajien lapsille kouluympäristön jossa he saavat mahdollisuuden käydä koulua tavallisen koululaisen tapaan. Panen merkille miten tässä maassa kannetaan huolta lasten koulunkäynnistä. Toisaalta mieleen tulee muutaman vuoden takainen keskustelu tavallisessa koulussa opettavan opettajan kanssa. Hän opetti yläasteikäisiä oppilita koulussa joka ei sijainnut kovin lähellä Valkoista taloa. Eräs suurimmista ongelmista hänen koulussaan oli kun yläasteikäisistä oppilaista lähellekään kaikki eivät osanneet lukea. Tästä ei politiikan ajankohtaisohjelmissa näytetty keskustelevan.
Obamaa enemmän televisiossa esiteltiin Sarah Palinia. Palinia seurattiin jopa kotiin Alaskaan saakka. Poliittisten puheiden ja keskusteluohjelmien lisäksi yksi kanava oli lähettänyt toimittajan kuvausryhmineen katsomaan kuinka Sarah, perheenäiti, teki perheelleen muhkeassa keittiössään illallista. Sitä siinä tuijotettiin parhaiden kokkiohjelmien tapaan. Päälle toimittaja analysoi kuvaa tuosta poliittisesta julkkiksesta. Oli kuulemma ihmeellisen tavallinen suurperheen äiti joka muiden kaltaistensa tavoin huolehti esimerkillisesti perheensä hyvinvoinnista ihan konkreettisella tavalla pesemällä pyykkiä ja laittamalla ruokaa. Hämmästyttävän edustuskelpoisen näköinen tuo nainen esiintyi tuon kaiken varmasti kovan kiireen keskellä. Ihmettelen, olimmehan itse pyörittäneet kuusihenkistä perhettä, mutta jätän nyt sen suuremmin kommentoimatta. Joka tapauksessa Palinin mahdollista ehdokkuutta siinä enimmäkseen arvuuteltiin ja pyöritettiin kuuluisaa nauhaa jossa Sarah päästää suustaan noita sammakoita. Mehevin kai tuo, ”mitä eroa on jääkiekkoäidillä ja Pitbull terrierillä…huulipuna”. Räväkkää, terävää ja ehkä myös osittain totta, mutta ei kai kovin poliittisesti fiksua. Tai sittenkin, ehkä ei kuitenkaan niin hassua, sillä nythän spekuloidaan hänen mahdollisesta ehdokkuudestaan. Politiikka on ihmeellistä, ei koskaan voi tietää mikä naula vetää.
Välilasku Kööpenhaminassa. Kone Helsinkiin on viimeistä sijaa myöten täynnä, emmekä jaksa oikein rynnätä ensimmäisten joukossa koneeseen. Koneen ovella saan käteeni lehtitelineen viimeisen Iltalehden. Kiva lukea lehteä omalla kielellään. Kontrasti on silmiinpistävä. Lehdessä on koko sivun kuva Hilary Clintonista ja spekuloidaan hänen ulkoministeriydestään. Myös Obama on päässyt kuvaan tuolla veteraanipäivänä otetulla valotuksella. Sama kuvan näimme USA Today lehdessä, mutta paljon pienempänä ja mustavaloisena. Suomessa saamme kokosivun ylittävästä kuvasta, että tuolla sodassa kummatkin jalkansa menettäneellä naisella, joka Obaman kanssa laskee seppeleen, on toisen tekojalan rakenteeseen maalattu Amerikan lippu. Isänmaallista ja vaikuttavaa, taas.
Koneen kapteeni ilmoittaa, että aloitamme laskeutumisvalmistelut Helsinkiin. Tälle lennolle ei sattunut SAS:in suomenkileistä kapteenia ja ilmoitus tuli vain englanniksi ja ruotsiksi. Mutta ei se haitannut sillä suomineito näytti armaat äidinkasvonsa heti kun poistuimme lentoterminaalista odottamaan linja-autoa. Marraskuinen sunnuntai-ilta, muutama aste plussaa, ja vesisade. Tervetuloa kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti