San Francisco kävellen

Union Squarella pystyttävät joulukuusta. Tehän tiedätte, ne amerikkalaiset valtavan korkeat, tiheät ja tasaiset. "Oollveis meni feiking" laulaa Eddie Mergurykin laulussaan ”Show must go on”. Feikki on amerikkalainen joulukuusikin. Kai sen perustana on oikea kuusi ja siinä voi olla jopa oksiakin kun se tuodaan paikalle. Sitä en kyllä päässyt näkemään sillä tulimme paikalle vasta kun kuusi oli jo pystyssä ja siten puolivalmiina. Vielä silloinkin kuusen juuri oli hujan hajan levällään olevia kuusenoksia. Ne sinällään näyttivät aidoilta ei siinä mitään, mutta taisivat olla alun perin peräsin jostakin muusta kuusesta kuin tuo ja heräsi myös epäilys oliko niitäkin ”käsitelty” jollakin tavalla ennen tuolle aukiolle tuomista. Kuusen ja kahden henkilönosturin ympärillä hääri kymmenkunta miestä porineen sahoineen vasaroineen ja muine tarvekaluineen joita en nyt viitsi tässä kaikkia luetella. Hyörinä ja pyörinä kuusen ympärillä oli aikamoinen mutta jälkikin hienoa ja tasaista kuusen puoliväliin saakka johon miesporukka kuusenteossaan oli ehtinyt. Kuusen alaosa näytti kovin harvalta mutta maassa olevat oksat antoivat olettaa, että tuuhea siitäkin kyllä saataisiin kunhan päivä olisi pulkassa.
Seuraavan aamun paikalliset aamu-uutiset sitten kertoivatkin, että aukion luistinrata on avattu ja kuinka ollakaan taustalla komeili täydellisen tiheä ja tasainen joulupuu. Sen verran siis tuli minunkin annettua periksi kaikenlaiselle kauppahulluudelle, että tuli käytyä tuon aukion laidassa olevassa tavaratalossa. Macy's vai mikä lie. Joku paikallinen Stockmann kai, mutta jo nyt joulutavaraa pullollaan. Sen verran haluan kuitenkin tätä harhapolkua kaupallisuuden harhapoluille selittää, että tälle poikkeamiselle oli syynsä. Saimme sitten loppujen lopuksi ostettua viimein kameran, sen heti alkumatkasta rikkoutuneen tilalle ja loppui tämä tyytyminen kamerakännykän kuviin. No loppujen lopuksi eihän sitä tiedä kuinka hyviä niistä kännykällä otetuista lopulta tulee ja toisaalta osaanko edes ottaa kuvia, tällä nyt hankitulla kameralla.
Sattui vielä hassu tapaus josta on pakko kertoa ennekuin päästään asiaan, eli siihen miltä kaupunki näyttää kävelevän kameranomistajan linssin läpi. Siinä kamerakauppaa etsiessämme, kaipasimme myös kännykkään kaapelia jolla saisi siirretyksi kuvat joutuisasti kannettavaan. Ei muuten löytynyt mutta löytyi yllätys. Yhdessä tietokonekaapelikaupassa yksi henkilökunnan edustaja varoittamatta kysyi selvällä murtamattomalla suomella, mistä me olemme. Kaveri, siinä kolmenkymmenen korvilla ei meinannut tuolillaan pysyä kun kerroimme mistä tulemme. Ei voi olla totta, kyllä hän täällä nyt pari vuotta olleena oli tavannut joitakin ihmisiä, mutta he olivat olleet Helsingistä. Nyt hänen työpaikalleen tulee kaksi jotka ovat hänen kotikaupungistaan. Varmasti tällaisessa tilanteessa toisella puolella maapalloa maanmiesten kohtaamien on tapaus, mutta, että vielä samalta paikkakunnalta. Tarina oli niin pitkä, että ei sitä kannata lähteä tässä selvittelemään. Sen verran kuitenkin utelimme, että millaista oli elo tässä lännen kultamaassa, kuten sanoa tavataan. Ei kuulemma ole sen vaivan väärtti mitä kaikenlaiseen paperisotaan tarvitaan. Palkalla elää, mutta rikkaus ei kuulemma tee pesää. Vuokra kaupungin keskustassa öpaut 50 neliön kaksiosta oli ollut 1800 dollaria. Puoli vuotta sitten hän oli vaimonsa, kihlattunsa tai tyttöystävänsä, emme häveliäisyyttämme urkkineet tarkka määrittelyä, muuttanut Oaklandin puolelle ja maksoivat nyt 1200 melkein puolta suuremmasta kolmiosta. Lopulta toivotimme hyvää työpäivän jatkoa ja itsekin suoriuduimme siitä, niin sinne, kamerakauppaan.

Ei näytä maanjäristykset pelottavan

Union Square sijaitsee siinä Financial district:n vieressä johon bussi 30x meidät sujuvasti toi. Monista muista suurkaupungeista poiketen joukkoliikenne on täällä hoidettu bussein ja niin kuuluisien raitiovaunujen voimin. Maanalaista ei ole johtuen varmaan tuosta pelosta joka liittyy tämän alueen maanjäristysalttiuteen. No mene ja tiedä mutta bussiliikenne on pääosin kaupungin sisällä hoidettu sähköbussein ja toimii kiitettävästi ainakin ruuhka ajan ulkopuolella. Ruuhka aikana tietenkin maanpäällinen liikenne joka paikassa tahtoo olla hankalaa mutta muuten puolentoista dollarin maksu palvelusta tuntuu hyvältä vastineelta.
Täällä siis oltiin ja kamerakin kädessä, joten ei siis muuta kuin kiertämään tätä helpon ja selkeän ruutukaavan kaupunkia. Tavaratalo ja rahamaailma-alue pilvenpiirtäjineen ja katuelämän vilkkauksineen loppuu äkisti. Kun ne jäävät taakse niin rannan tuntumaan jää satamatoimintaan liittyvä alue ja heti sen taakse tavallinen San Franciscolainen asuntorakentaminen. Kadut ovat silmiinpistävän suoria, talot idyllisesti erilaisen samanlaisia. Lähes kaikki talot ovat kaksikerroksisia tai korkeintaan kolmikerroksisia. Kaikki toistensa suhteen kuitenkin erilaisia sillä niihin on saanut jättää rakentaja oman leimansa. Viehättävää ja kaunista. Kadunvarret ovat täynnä autoja. Ylämäkeen parkkeeratut renkaat käännettyinä kohti ajorataa ja alamäkeen kohti kadun reunakiveä. Varmuuden vuoksi sanoisi vanhakansa, kuin vanhalla piialla tissit. No ei mennä tälle erotiikkaosastolle sillä nyt ollaan suuressa lännessä. Erotuksena eurooppalaiseen tai onkohan se vain suomalaisuutta, täällä ei törmää siinä määrin paljaaseen pintaan kuin kotosuomessa. Mitähän se kertoo meistä ja toisaalta näistä amerikkalaisista?

Joissakin kohtaa katu on niin jyrkkä, että autot on pysäköity kohtisuoraan jalkakäytävää vasten. Eivät taitaisi pysyä kadunreunassa tai sitten taskuparkki noin jyrkällä kadulla on todettu turhan työlääksi ja sitten keksitty oiva ratkaisu. Autot kuuluvat katukuvassa asiaan, mutta yksi seikka jää vähän ihmetyttämään tässä katukuvassa. Harmonista katukuvaa häiritsee valtava sähköjohtojen sekamelska. Intiassa olen nähnyt mitä mielikuvituksellisimpia vetoja sähköjohdoille, mutta eivät nämä kovin kauas jää siitä nämäkään. Kumma kun se ei häiritse, sillä muuten katukuva on tässä kylässä erittäin siisti.Siitä yli mistä matka lyhin

Hiki tulee jalkamiehen näitä katuja tallustellessa. Nyt lipsahti sana kotisuomesta ja haluan sen heti korjata. Täällä ei tallustella vaan kiivetään. Jo pelkkä Valejo Streetin kapuaminen viiden korttelin verran Davis Streetiltä saa hien virtaamaan vaikka vain kävelee tai no totuuden nimissä kapuaa. Katu on osasta niin jyrkkä, että yhden korttelin verran siitä pääsee vain kävelemällä, autoliikenne on pantu poikki. Eli kohta taitaa olla jyrkempi kuin tuolla kuuluisalla Russian hillin Crookedest Streetillä. Korkeuseroja riittää

Joka tapauksessa tällä alueella talot ovat upeita mutta niin ovat näkymätkin niin Oakland Bay Bridgelle kuin Alcatrazille ja aina Golden Gatelle saakka jos vaan katu ja ikkunat avautuvat niiden suuntaan. Coit Towerista pääsee näkemään katutasoa ylempää miltä kaupunki näyttää. Turisteja paljon ja viiden dollarin maksusta kolisevan hissin matkasta tuonne näkötorniin. Näkee kauas ja joka suuntaan, mutta jotenkin katutason näkymät ja maisemat ovat kiehtovampia, jotenkin elävämpiä.

Fisherman’s Wharf ja Pier 39 taitaa olla jokaiselle kaupungissa kävijälle must.

Hiukan epäilystä herättävä laiturin rakenne, mutta kesti

Pitihän sitä käydä kuva uudella kameralla ottamassa, noista helpolla ruualla paikalle houkutelluista merileijonista. Siellä ne makasivat, mölisivät ja haisivat. Ei ihme, että turisteja riittää. Kaupallisuus kammottaa mutta tällainen tämä on tämä meidän maailmamme. Fisherman Wrafia voisi sanoa upeaksi ruokaloiden kavalkadiksi. Käytiin siellä sisäänheittäjän opastamana syömässä aamulla kalastettua lohta ja tuoreita katkarapuja. Hyvä ruoka, varsinkin kun oli jo ehtinyt tulla nälkä, ja maailmanluokan maisema. Edessä kalasatama jonka takka näkymä tuolle kuuluisalle sillalle jonka nimeä en nyt enää viitsi tähän kirjoittaa, tulee liikaa toistoa. Todettakoon nyt kuitenkin, varmuuden vuoksi, että silta ei ollut Oakland Bay bridge vaan se toinen joka johtaa Sausalitosta tälle San Franciscon niemelle. Kyllä turistin kelpaa.