Asunto San Franciscosta?

Iltapäivä ei ollut vielä pitkällä, meillä oli majoitus, mutta huonetta emme saisi kuin vasta klo. 3 PM jälkeen, siten kuin ne täälläpäin sanoo. Lenkkikengät jalkaan ja kohtaloa halveksien kohti uusia haasteita, eli siis lähikapakkaa. Seuraavassa korttelissa kohti, niin mitä? No vaikka Down Town:ia, kun en muutakaan keksi, löytyi oikea amerikkalaisen penkki-, vai pitäisikö sanoa pubiurheilijan keidas. Sunnuntai iltapäivä aluillaan ja paikka tunnelmaa täysi, sillä nyt pelattiin jalkapalloa. Ei sitä meidän vaan, Amerikkalaista, jolla niin vähän on tekemistä oikean jalkapallon kanssa. Mutta ei moitita vaan eletään maassa maan tavalla, eikä ruveta rettelöimään yhdestä vaivaisesta käsitteestä. Niin ja vielä piti kertomani, että valehtelematta seitsemän jättimäistä taulutelevisiota. Minä tiedän, että seitsemän on valehtelijan luku joten sanotaan, että paljon niitä oli ja päädytään lukuun kahdeksan. Käyköön laskemassa se joka ei usko. Vielä uskomattomammaksi juttu menee kun kerron, että melkein kaikista tuli eri ottelu. Paitsi, että kahdesta ei. Pitkän baaritiskin kummassakin päässä oli monitori ja kummankin äärellä äijäsakki. Saattoi siinä olla joku nainenkin, mutta en mene vannomaan. Kummassakin päässä katsottiin samaa peliä. Mietin miksi nämä porukat ovat erillään. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ne kummastuttaa hämmästyttää pientä kulkijaa, tämä ei enää. Peli oli päättymässä ja tilanne tiukka. Peli oli ratkaisuhetkillään ja viimeinen hyökkäys epäonnistui. Toinen pää baaritiskiä ryhtyi myymään maataan ja toinen olisi tuossa tilassa ostanut mitä tahansa. Nyt tulee ohjelmaa ajattelin, mutta taas väärin. Siitä ei syntynyt sen kummempaa, edes sanavaihtoa. Kumpikin porukka liukeni siitä loput kaljat hörpittyään ja tilanne kuivui kasaan. Nämä taitaa olla sivistynyttä sakkia.
Omaa oluttani siinä vielä maistellessani jäin vielä miettimään, mikä tässä pelissä amerikkalaisia niin viehättää? Miksi Amerikassa ei kaikista yrityksistä, hyvistä tai huonoista, huolimatta Euroopassa niin suosittu jalkapallo, se oikea, ei ole lyönyt itseään läpi. Kuningas jalkapallo, joka vaatii taito ja oivallusta, jossa on loistavia yksilösuorituksia, mutta jossa voittaa vain jos pelaa joukkueena hyvin. Pelin hienous on siinä, että peli voi päättyä ilman yhtään osumaa ja silti kaikki ovat sitä mieltä, että kyseessä oli hieno ottelu. Miksi tämä jalo kilpa ei kelpaa Amerikkalaisille?
Olematta millään muotoa lajin asiantuntija, tuon peli joille nämä ovat niin erehdyttävästi antaneet saman nimen jalkapallo, laittaa mietityttämään mikä sen suosion täällä tekee. Väittävät peliä taktiseksi. Voin sen aavistaa, vaikka en sen taktisia hienouksia tunnekaan. Mutta onko pelissä muuta, jonka kautta voisi yrittää ymmärtää. Tuo peli on omaa kaimaamme selkeämpi. Jokaisella hyökkäyksellä on selkeiden sääntöjen rajaama tavoite, maali. Välttämättä jokainen yritys ei pääty maaliin mutta voi olla onnistunut päästessään mitattavaan osatavoitteeseensa. Jokaisella yrityksellä on mahdollisuus sankaruuteen mutta myös epäonnistuminen on mitattavissa metreinä, ei kun jaardeina. Parasta katsojan kannalta on se, että jokaisen tilanteen jälkeen syntyy lyhyt tai joskus, ilmeisesti Tv mainoksista johtuva tauko. Tauon aikana voi ottaa hyvän siivun oluestaan ja ehtii vielä kommentoimaan kavereiden kanssa, miten tilanne olisi pitänyt pelata tai miten hyvä meidän joukkue tuossa tilanteessa oli. Sopinee Amerikkalaiseen mentaliteettiin tuo sankaruus ja oikea mitattava lopputulos joka päättyy jommankumman voittoon. Amerikkalainen kulttuuri tarvitsee voittajansa ja sankarinsa, Amerikkalaisen unelman toteuttajan, johon tasapeli sopii huonosti. Oho, olipa analyysi, eikö olisi parempi pysyä vaan faktoissa ja kertoa mitä sitten tapahtui.
Loppui se olut minunkin mukistani, ja oli siis tuosta kehotuksesta johtuen aika jatkaa matkaa. Suuntasimme rantaan siitä Masconen remontissa olevan puiston kautta. Puisto itse oli auki ja kansa tullut viettämään aurinkoista sunnuntaitaan. Oli rakastavaisia toisiinsa kietoutuneina nurmikolla, korvalappustereot korvilla lammen rantaa juokseva kaupunkilainen, vesilintuja syöttäviä vapaa-ajanviettäjiä ja yhdet synttärikutsut. Hieno vaihtoehto mäkkärikutsuille. Vaati vaan enemmän viitseliäisyyttä vanhemmilta, mutta mansikat, rypäleet, ja popcornit näytti hyvin tekevän kauppansa sen pakollisen Coca Colan kera.
Rannalla kaupunkilaiset tai ainakin osa heistä näytti viettävän mielellään aikaansa. Lämpöasteita oli siinä 16-18, varmuuden vuoksi ilmoitettakoon, Celsiusta nämä paikalliset kun osaa vaan sen Farenheithin. Edellisenä iltana tankatessamme huoltoaseman kassa halusi tietää mikä on kesällä suomessa lämpötila. Kun ilmoitin lukemat tietenkin yläkanttiin eli 20-25 niin kaverin tuli heti kylmä. Kuulemma pakkasen puolella. Ei nämä ymmärrä.
Rannalla sen kummempaa, joten ihmisten ilmoille elävän mieli ja kaupunkiin. Pari korttelia rannasta ja siinä seisoo standi. Selvisi, että Sotherby’s siinä kauppasi juuri uudisrakennuksena valmistuneesta talosta huoneistoja tarvitseville. Ei ollut tarvetta, mutta uteliaisuutta sitäkin enemmän. Sinne vaan sisään ja katsomaan miten San Franciscolainen parhaimmillaan asuu, olihan kyse uudesta ja siten varmaan luksusluokan uudisrakennuksesta.
Ala-aulasta pääsi sen kummankin puolen sijaitsevaan autotalliin. Siellä oli myös numeroituja säilytyskomeroita, toki pieniä mutta kuitenkin. Ison perheen kokemuksen opettamana tiesin, että säilytystilaa pitää olla, maallinen mammona kun on kasautuvaa luonteeltaan. Siitä sitten ahtaat kokolattiamatolle päällystetyt portaat yläkertaan ja katsomaan asuntoa, Mikähän näitä Amerikkalaisia oikein noissa kokolattiamatoissa viehättää. Panna nyt niitä käytävätiloihinkin missä kaikki talon asukkaat milloin minkäkin retken jälkeen tallustavat kengät jalassa sisään. Taitaa olla parempi olla ajattelematta. Asunnossa sentään oli parketti ja huoli hygieniasta vähän helpotti.
Eivät asunnot suuria olleet, 864:stä 984:n neliöjalkaan. En osaa tuota suomeksi kääntää joten lakekoon jokainen laskutaitoinen itse tai kääntyköön sellaisen puoleen joka osaa. Hintaa kyseisille asunnoille saatiin kertymään 849 000:sta 1 099 000:n dollariin riippuen koosta ja kerroksesta. Ylimmän kolmannen kerroksen 4:stä huoneistosta oli yhtä lukuun ottamatta oli kaikki myyty. Alimmissa kerroksissa oli vielä myymättä kuusi asuntoa, eli jos on tarvetta täältä asunnolle niin vielä on tarjontaa olemassa. Mielenkiinto kuitenkin heräsi mitä tuolla hinnalla saa. No sillä saa uuden huoneiston rauhallisessa ympäristössä kaupungin ydinalueella. Mitähän tuokin ydinalue nyt tarkoittaa. No ehkä karkeimmillaan sitä, että kaikki on periaatteessa kävely- tai lyhyen bussimatkan päässä. Alimmista kerroksista ei saa juuri muuta kuin kolmesta ikkunasta vähän valoa sisään. Rakennuksen sivustat ovat ikkunattomia, naapuritalo kun on seinässä kiinni. Säästyy lämmityskustannuksia.

Talon katolla löytyi hieno erikoisuus. Puolet talon katoista oli rakennettu terassiksi. Sinne oli roudattu grilli ja kolme pöytäryhmää ikään kuin malliksi, siitä mihin tätä tilaa voi käyttää. Katto oli sillä korkeudella, että siitä näkyi sekä entinen vankilasaari että päivänvalossa punaisen silta. Upea maisema, mutta vaati siis siirtymisen omasta asunnosta yhteisiin tiloihin. Mitä jos talossa asuu yksikin kiusankappale jota ei niin usein mielellään näkisi, mutta joka pitää ulkoilmasta. No jätän aiheen, sillä ei minulla ole tarvetta mutta ei sen puoleen rahaakaan, vaikka ei tuo nyt aivan mahdottomalta tuntunut kun ottaa huomioon sijainnin ja kunnon.
En siis osaa sanoa asuntojen neliöistä, muuta kuin, että ei ne asunnot suuria olleet. Kylpyhuone, keittiö, ruokailutila, olohuone ja yksi makuuhuone, siinä kaikki. Suurin ongelma tulee tulevilla asukkailla olemaan se missä säilyttää kaikkea sitä omaisuutta jota vähäinenkin harrastaminen vaatii. Huoneistoissa oli yksi koppi, öpauttarallaa 1 neliö ja yksi komero johon mahtui sateenvarjon lisäksi ehkä sadettakin lisäksi yhdet saappaat. Ei puhettakaan Sinkkuelämää kaltaisille kenkämäärille. No tiedä tuosta Amerikkalaisten vaatehtimisesta, mutta vähältä komerotilat tuntuivat. Ehkä asunto sopii hyvin yksinäiselle tai korkeintaan pariskunnalle joilla ei ole lapsia. Vähänkin elämää tähän kämppään, niin seinät kaatuu päälle. Mutta siistiä ja kaunistakin, kun ei vaan tarvitse kovin paljon tavaroita.
Illalliselle päätettiin mennä lähes jokaisessa vähänkin suuremmassa kaupungissa olevaan China Towniin. Hotellin takaa melkein Presidon portilta Bussi vei meidät puolentoista hyvän Amerikan dollarin hinnalla suoraan tuohon kuhisevaan keskukseen. Nämä ovat mielenkiintoisia paikkoja ja meistä tuntui, että näimme myös kaksi aitoa alkuperäistä Flower Power ihmistä. Siitä kertominen taitaa kuitenkin vaatia oman kertomuksensa.