Kesämökki Punavuoressa 9

Sininen uni
16.7.2010
Rööperi sisältää minunkin korvassani vähän, jos ei pelottavalta, niin ainakin epämääräiseltä tai vähän hämäräperäiseltä. Rööperistä tai ehkä sen lähihistoriasta tehtiin muutama vuosi sitten elokuva. Nyt elokuvaa myydään Rööperin divareissa muutaman euron hintaan. Mietin, pitäisi varmaan ostaa, mutta jätin ostamatta. Tuntui jotenkin paremmalta pitää tutustuminen omissa käsissä ja jättää muiden tulkinnat heidän omikseen.
Punavuori, Rödberget ja viimein Rööperi lienee saanut nimensä kuten jotkut muutkin Helsingin kaupunginosat, Lauttasaari, Kulosaari, Kaartinkaupunki, Kallio, Kaivopuisto tai vaikkapa Kruununhaka. Rödberget, punainen vuori saa kai nimensä Sinebrykoff:n puiston yläpäähän huippunsa saavan kohtalaisen mäen mukaan, mutta mistä tuo ”puna” siihen saadaan.
Toki vuori sijaitsee lännessä ja siten auringonlasku saattaa tehdä siitä punaisen. Toinen ehkä uskottavampi selitys saattaa liittyä alkuperäiseen asujamistoon. Hietalahden telakka-alue ja ennen niin suuret satamat sijaitsevat aivan vieressä ja tarvitsivat työntekijöitä. Punavuori onkin saattanut saada nimensä asukkaidensa mukaan. Talot ovat vaatimattomampia kuin vieressä Ullanlinnassa ja talojen asunnot osin todella pieniä. Minunkin kesämökkini öpauttarallaa 15 m2, mutta hyvin mahtuu, sanoisin.
Asunnot ovat pieniä ja siten ehkä halvempia asua kuin suuremmat ja enemmällä rahalla rakennetut. Se taas puolestaan on kautta aikain vetänyt puoleensa taloudellisesti enemmän tai vähemmän epävarmalla tai epävakaalla pohjalla olevia. Tällaisia ovat varmasti taiteilijat mutta myös väki jota tuo edellä mainittu ”Rööperi” elokuvakin kuvaa.
Taiteilijat ja omanlaisensa elämänkirjo luo leimaansa tänäänkin kaupunginosan kuvalle. Taidetta tai käsityötaitoa on esillä monessa paikassa. On myös halvempaa ja kalliimpaa toiseen tai kolmanteen kertaan samaa tavaraa myyvää liikettä. Myös ravintoloita löytyy moneen makuun ja hintaluokkaan. Vierekkäin ja jos nyt ei aivan vieretysten, niin saatat saada Pizzan tai Kebap aterian juomineen huomattavasti alle kympin ja seuraavassa ravintolassa illallinen tykötarpeineen maksaa viisinkertaisen hinnan.
Ehkä tuo rosoisuus ja vastakohtaisuus luokin tälle kaupunginosalle sen viehätyksen ja viihtyisyyden jollaista olen siinä kokenut.
Ei minun oikeastaan tuosta pitänyt kirjoittaa, vaan ravintolasta johon täällä törmäsin. Pursimiehenkadulla olen silmiinpistävässä määrin törmännyt japanilaisiin. Parveiluun ja riemunkiljahduksiin löytyi syykin. Kaupungista tultaessa, siinä vähän ennen kadun mutkaa rannan puolella on Kahvila Suomi niminen lounasravintola. Ensin mietin, että syy japanilaisten innostukseen saattaa liittyä jotenkin siihen, että paikallinen Lonely Planet mainitsee kyseisen kahvilan jostakin syystä.
Yleensä syy lienee hyvä ruoka joten minä ajattelin loogisesti ja menin sisään lounaalle. Sisällä selvisi, että täällä oli osittain kuvattu eräs Japanilainen elokuva. Ihmekös tuo, vähemmistökin syistä pääsee matkailukohteeksi. Samalla muistin, että kesämökkini talon vastakkaisella puolella oli seinässä kyltti. Art Films Production. Vau, täällä on siis elokuvakeskittymäkin.
Illalla olin pitkään Pitzzan ja jonkun muun välillä. Valitsin jonkun muun ja suunnistin edellisenä iltana ohi kävelemäni ravintolaan ”Juuri, Keittiö ja Baari”. Illallinen oli mainio ja kaikki ruuat paikalla tehtyjä, Courmet saattaisi joku asiantuntija sanoa. Illallisen jälkeen kävelin muutaman korttelin ja löysin paikan jossa Karri Luhtala soitti Trionsa kanssa Jazzia. Tunnelmallista ja kaunista. Yksi vaikutti tutulta ja sitä se olikin, Tapio Rautavaaran ”Sininen uni”. Kävelin hiljaa majapaikkaani ja nukahdin melkein heti.