Kesämökki Punavuoressa 2

Leinon Einosta
7.7.2010
Meitä oli papin mielestä kauhean paljon ja siksi kyseli, mistä olimme saaneet tietää Hietaniemen hautausmaan tutustumiskierroksesta? Tuntui oudolta, että järjestetään tutustumiskierros ja ihmetellään, kun sinne tulee ihmisiä. Sen verran tuntuu kirkko olevan tässäkin asiassa pihalla, että oli laittanut ilmoituksen Internetiin, josta minäkin sen olin tietooni saanut. Jos jotakin laittaa internetiin, niin jopa minä ymmärrän, että tieto leviää. Jos tämä tuli kirkolle ja sen papille yllätyksenä, niin nyt sen sitten pyytämättään tietää.
Kierroksen aikana mietin, mikä henkilöstä ja hänen elämästään tekee sellaisen, että sen muistoksi pystytettyä kivipaasia käydään myöhemmin katsomassa? Taiteilijat tietenkin olivat saaneet oman kukkulansa ja vaikka kierrokseen eivät kuuluneet valtiomiehet, niin kävin ne kekkoset, marskit, rydit ja linkomiehet, erikseen katsomassa. Noiden lisäksi perhearvoja korostavan kirkonmies kierrätti meitä monen avioliiton ulkopuolisen suhteen elämänsä aikana kokeneen, enemmän tai vähemmän tunnetun hautapaaden ansainneen viimeisellä leposijalla.
Eino Leinon päivä kun oli, niin kierros päättyi tälle lyhyen elämänsä aikana kolme kertaa naimisiin ehtineelle ja lukuisille niiden ulkopuolisille suhteille uskollisen miehen haudalle. Oli Eino saanut päivänsä kunniaksi joltakin kukkakimpun ja käsin kirjoitetun runon, Einon omaa tuotantoa, luonnollisesti. Tämän jälkeen kierros päättyi, mutta kuin hiukan ylimääräsenä voisivat halutessaan kierrokselle osallistuneet seurata pappia, ehkä lehdon mielenkiintoisimman, ainoan nimetön kiven luo. Kivessä olisi vain teksti; kuoleman jälkeisen ajan on jumala ihmisiltä salannut, jotta nämä jaksaisivat elää.
Mitä lie sillä pystyttäjä tarkoittanut, mutta kiven oli hankkinut Helsinkiläinen suurmies, joka oli ollut Tukholmassa, yhdessä Topeliuksen kanssa, kummina eräälle ompelijattaren lapselle. Myöhemmin ompelijattarelle nimettömän paaden oli pystyttänyt tuo mies, jonka suku oli hanketta voimallisesti vastustanut. Mitähän mahtavat nuo vastustajat ja mahtavan suvun edustajat nyt ajatella sukunsa maineesta, kun minäkin näin tulin tietämään heidän häpeänsä? Kaunis tarina, mutta varmasti katkera elettäväksi. Mutta ainakin sillä pääsee kiertokäynnin kohteeksi.
Hautausmaat ovat rauhallisia paikkoja, mutta Sorsan kauniilta muistokiveltä oli jo niin lyhyt matka portista ulos, joten astelin uimarannan kesäkahvilaan. Kahvi ja juustoruissämpylä ei herättänyt suuria tunteita, mutta siirsivät sen verran nälkää, että jonkin aikaa pärjäisin.
Helsinki tänään sivusto, lupasi ilmaisen Eino Leinon hengessä pidettävän konsertin Pirita nimisessä paikassa. Tallinnaan minen lähde, mutta katuosoite viittasi nimellään, Eläintarhan…jotain, sen verran Helsinkiin. Eikun KVG ja sieltähän se löytyi ja ihan sopivalta etäisyydeltä kesämökiltäni.
Parikymmentä minuuttia ennen määräaikaa olinkin jo perillä, mutta niin olivat muutkin. Aikani jonotettuani sain kuitenkin täytetyn groisanttini, niin ja tunnustan, olueni. Istumapaikan itseni yllätykseksi sain melko keskeltä salia, ei huono ajattelin, ja konsertti alkoi. Sanni Orasmaa lauloi jazzia omin sävelin, mutta Leinon sanoin. Mukana oli kolme soittajaa, yksi rummuissa, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa, lyömäsoittimissa, toinen soitti viulua, hyvin, ja kolmas sähköurkuja tai jotain sinnepäin. Minä kun en soittimia ja niiden nimiä tunne.
Konsertti oli menestys ja väkeä paljon. Tälläkään kertaa sanonta, ”ilmainen ei ole minkään arvoista”, ei pitänyt paikkaansa. Itse asiassa taitaa olla paremminkin niin, mitä kalliimpaa sen arvottomampaa. Viimeksi mainitusta on viljalti esimerkkejä, mutta ne nyt eivät kuulu tähän, joten niistä joskus toisella kertaa.
Tokoin rannassa, veteen hylättyyn mustaan kumihansikkaaseen oli kahteen sormeen jäänyt vähän ilmaa. Siinä se "musta käsi" kurkotti kohti pintaa, kuin hukkuva tavoitellen pelastavaa kättä. Hiekkakentällä nuoret pelasivat jalkapalloa. Minä mietin Leinon sanoittaman ja Sannin laulaman laulun sanoja, ”mitä merkitsee tämä rauha sydämessäni”?