Kesämökki Punavuoressa 3

Lentopallokin on pallopeli
7.7.2010
Illalla Hollanti voitti Uruguayn. Join kaksi kaljaa, joista toinen oli turhaa. Ensi kerralla otan kahvin. Naapuripöydässä puhuttiin huoneiston remontista, enkä viitsinyt katsoa loppuun minäkään, vaan lähdin mökilleni tilanteessa 3-1. Perille päästyäni tietokoneeni tiesi kertoa Uruguayn viime hetken maalista, mutta ei se riittänyt, kuin kai laihaan lohtuun.
Vasta aamulla jaksoin suihkuun ja sen jälkeen Viiskulman kautta Leipomo, Konditoria, Kahvilaan aamupalasta kertovan kyltin houkuttelemana. Ja millainen aamupala, kysyin itseltäni, kahdeksan ja puolen hyvän euron hintaan? Syötyäni pitkän kaavan kautta tiesin, että tänään voi jättää lounaan huoletta väliin. Viimeistä kahvikupillista nauttiessani mietin, mitä päivä toisi tullessaan? Lähtiessäni kahvilasta, vilkaisin peiliin ja silloin jo tiesin.
Päivä oli pakko aloittaa siistimällä ulkonäköään. Parturi löytyikin aivan naapurista. Itse asiassa niitä oli tässä kesämökkini naapurissa useita, mutta uutena mökkiläisenä en osannut valita, kuin ensimmäisen vastaantulevan. Partureiden kanssa aina puhutaan, niin tämänkin kanssa. Ensin tietenkin ilmoista, mutta sitten kysyin miten työnteko sujuu Punavuoressa. Sanoi, tämä aikanaan Rakverestä kaksikymmentä vuotta sitten tullut heimoveli, että on nauttinut jokaisesta päivästä tänä viitenä vuotena, kun on täällä hiuksia leikannut. Asiakkaat ovat kuulemma niin ihania, ja minäkin nostin heti ryhtiäni.
Apulaisen kanssa ei sitten mennytkään ihan niin hyvin. Tuli nainen, apulainen, muutaman minuutin minun jälkeeni ja heti perään hänelle asiakas. Kaikki meni niin, etten huomannut mitään erikoista, kunnes tukanleikkaajat jostakin syystä tarvitsivat samaa konetta. Tunnelma jäätyi, sinä et siten osaa, typerys, mitään tasolle. Asiakkaan mentyä selvisi, että kyseessä oli ensimmäistä päivää harjoittelijana oleva tuleva parturi. Säälitti vähän tytön puolesta ja vähän hävetti koko tilanne. Pitikö tyttö nyt tuolla tavalla minun aikana? Päätin, että sai olla viimeinen kerta tämän oven takana ja kesätukaksi muuttunut kuontaloni varmisti asian. En tarvitse parturia ainakaan kuukauteen.
Tukanleikkuun jälkeen niskaan kerääntyy aina hiuksenpätkiä, jotka kutittavat ikävästi. Onneksi mökilläni on suihku, johon voi mennä saman tien ja ikävä vaiva on hetkessä tiessään. Akilleen kantapäänikin tuntui antavan pikku hiljaa periksi ja pieni vihlonta muuttumassa lieväksi jomotukseksi. Lomalaista tuo kovasti ilahdutti ja liikkumisen näin helpottuessa, päätin käyttää päivän arkisempiin askareisiin edellisten taidepainotteisten päivien vastapainoksi.
Otin askelten suunnaksi Lauttasaaren ja Vattuniementien päästä löytyikin kaipaamani jarrutehon säädin. Edellisen kisan takajarruongelmat olisivat siten ohi, ainakin sitä voi toivoa. Samalla sain oppitunnin uudesta kypäräsäännöstä, joka ei myyjän mukaan ollutkaan niin jyrkkä, kuin viime kisan katsastaja oli asian ilmaissut. Mutta jätetään autourheilujuttu ”Ratatykki.com” sivuille ja palataan arkiseen päivääni.
Paluumatkalla poikkesin kaapelitehtaalla, mutta se oli remontissa ja ostin sen kirjakaupasta vain kiitoskortin kesämökkini vuokranantajalle ja Dostojevskin sata viisikymmentä vuotta sitten kirjoittaman kirjan. Kevyttä kesälukemista ajattelin, mutta saa aika näyttää kuinka kevyttä.
Iltapäivän lepäsin mökilläni ja nauroin kahden kaveruksen toilailuille videossa, jota iltapäivän tunteina katselin. Ilta oli jo käsillä, kun tuli tarvetta täydentää vatsalaukkua, sen verran runsas ja ravitseva oli aamupala ollut, tuossa mainiossa kahvilassa, sinne pitää mennä uudelleen.
Illalla tulisi televisioista sekä jalkapallon toinen välierä että sitä ennen Suomen ratkaiseva lentopallo-ottelu Egyptiä vastaan. Mökilläni ei, kuten ei mökeillä yleensäkään, ollut televisiota, mutta ei huolta, olinhan nähnyt kaupungilla monta urheilubaaria seinät tapetoituna erikokoisilla ruuduilla. Keskustan Belgialaisessa ravintolassa nautitun illallisen jälkeen, jossa hyvää oli se ettei tarvinnut nälästä huolimatta syödä kaikkea, suunnistin rautatieasemaa vastapäätä olevaan Sport baariin. Olin aivan varma siitä, että Suomi jo pelasi lentopalloa jollakin sen kymmenistä ruuduista.
Seinälakanoita ja televisioita oli kahdessa kerroksessa niin, että kumpaakin silmääni hämmästytti. Tuli raveja, golfia, vanhoja jalkapallo-otteluita, mutta suora lähetys lentopallosta pysyi piilossa. Päättelin, että sille oli pyhitetty oma huoneensa ja kysyin sitä tarjoilijalta. Tarjoilija ei tiennyt, mutta alansa osaajana kysyi paaritiskin takana esimiehen näköiseltä juomalaskijalta. Heidän keskusteluaan en kuullut, mutta elekieli paljasti jo ennakkoon tarjoilijan viestin minulle. Baarissa katsottaisiin tänään vain puolentoista tunnin kuluttua alkavaa jalkapalloa. Hämmästykseni oli niin suuri, etten huomannut edes ihmetellä ääneen kaikkea tuota muuta sillä hetkellä kuvaruuduista tulevaa urheilun nimellä kulkevaa kuvasaastetta.
Viereisen kapakan tarjoilijat sentään otti minut vakavasti ja yksi salin nurkkavastaanottimista saatiin viritettyä oikeasti kiinnostavaa ohjelmaa näyttävälle kanavalle. Suomi vei ja Egypti vikisi. Kolmanteen erään saakka sain ihmetellä ja ihastella noita Mauro Beruton valmentamia lentopalloilijoita. Pienen maan pieni palloilulaji on noussut maailman eliittien joukkoon. Ihailuni ja kunnioitukseni sille miten tinkimättömyys ja omalla valitulla linjalla pysyminen voi saada aikaan.
Kolmannen erän alussa ympäristön paine ja lähestyvän jalkapallo-ottelun huuma pakotti minut luopumaan tästä kanavasta ja siirryimme kuuntelemaan mielenkiinnottomia ja tyhjänpäiväisiä ennakkoarvioita tulevasta Iberian niemimaan poikien ja Alppien tämän puoleisten pelaajien välisestä kohtaamisesta. Peli ei ollut viihdyttävä, mutta sitä elävöitti oivasti tuomareiden tuomioiden arvostelu. Lopulta toinen voitti ja minä lähdin leppeässä illassa kävellen kohti kesäasuntoani tyytyväisenä siitä, että huomenna ei tule potkupalloa.