Kesämökki Punavuoressa 10

Pallot Helsingin yllä
19.7.2010
Aamulla joku huusi kovaan ääneen, mies, mies, mies, mies…… Huuto jatkui, jatkui ja jatkui. Taiteilijakaupunginosassa kun ollaan, en sitä jaksanut kuitenkaan ihmetellä sen enempää. Joku taiteilijaseurue oli palaamassa myöhään ravintolakierrokseltaan ja joku oli keksinyt jotain uuttaa teemasta mies.
Aikani sitä siinä kuuntelin kunnes ymmärsin, että tuo performanse oli pystytetty pysyvästi neljännen kerroksen sisäpihan ikkunani alle. Katsoin kelloani joka näytti, että viimeiset kapakat olivat sulkeneet jo ajat sitten mutta vielä ei ollut uuden päivän aika. Jossakin Kaurismäen elokuvassa lauletaan aamuyön auenneista aisteista ja minäkin havahduin kuuntelemaan tuota, nyt jo merkilliseksi muuttunutta hokemista, kunnes viimein tajusin, että minun on tarve vielä nukkua.
Eilen oli Sunnuntai ja turistillakin vapaapäivä. Ensimmäisellä raitiovaunupysäkillä vastaan tuli ”Sight seeing” kyltein varustettu raitiovaunu ja sain soistavan idean. Hyppään kyytiin ja katson Helsingin nähtävyydet näin omanlaisella tavallaan. Nostin reippaasti käteni kuljettajalle merkiksi, että toivoin päästä mukaan. Yhtä reippaasti kuljettaja osoitti minulle katoksen laipiota. Siitä heti ymmärsin, että minulta oli jäänyt jotain ymmärtämättä.
Mutta ei hätää sillä, ei suomalainen niin hevillä luovuta. Ensin piti saada jotain rinnan alle ja Alepa oli jo avannut ovensa. jostain vuosien tai nyt jo vuosikymmenten takaa kaikui korvissani valitus miten Helsingissä ei pääse kauppaan sunnuntaina välttämättömille ostoksilleen. Muistan sitä keskustelua seuranneeni hiukan huvittuneen pilkallisena, mutta kyllä kieltämättä tuntuu helpottavalta kun naapuritalossa on kauppa auki aamu 7 ilta 11 seitsemänä päivänä viikossa. Nyt olen sitä mieltä, että kauppa joka kesämökin kupeessa ei ole ollenkaan hullumpi juttu.
Niin tuli ruumis ravittua ja mieli valmis kohtaamaan uutta. Silloin muistin nähneeni kyseisen raitiovaunun oikaisseen melkein varpaitteni yli olympiaterminaalin kohdalla. Suunnistin siis Sinne odottamaan seuraavaa vuoroa. Tolpalla varmistin, että katolla keikkuu ”Sight seeing” kyltti ja istuin Sulo Veikko Pekkolan hauskaan seuraan.
Aikani, joka ei ollut niin kovin lyhyt, odoteltuani raitsikka viimein saapui. Varmaan tuo 17 euron kierros on ihan ok. jos Helsingissä käy päiväsetään, eikä ole täällä ennen käynyt. Näin toki Waltarin ja Palon Muistomerkit, mutta muuta uutta ei kierrokseen kertynytkään. Paitsi tietenkin oppaan heitto, Venäjän suurlähetystön kohdalla. Oli komea rakennus rakennettu vasta sodan jälkeen, kun edellisen suurlähetystön olivat Neuvostoliittolaiset pommittaneet maan tasalla. Pidin sitä melkein ihmeenä, mutta myönnän, huvitti.
Lauantai oli pyhitetty jalkapallolle. Pohdinta illan voittajasta oli ankaraa. Helsingin poijat olivat käyneet viikolla häviämässä vesisateessa Latviassa, vai oliko se Liettuassa. Viikolla keskiviikkona olisi klubilaisilla revanssin mahdollisuus. Mietityttäisikö tuo peli heitä niin paljon, että tämä peli asuntomessukaupungin joukkuetta vastaan olisi vain välipala. Toisaalta pääkaupunkilaiset ei ollut hävinnyt peliäkään yli vuoteen kotonaan, joten?
Kukkopojat, niin kala, puolestaan olivat hävinneet ensimmäisen pelin näitä lauantain vastustajiaan vastaan 0-5 joten ei hyvältä näyttänyt. Sen verran kuitenkin luotin matkaväsymykseen ja tulevan keskiviikon pelin odotuksiin, että asetin panokseni Kallaveden poikien puolesta.
Peli alkoi ja melkein heti alkuun sai tuomari päähänsä, että laitetaan pallo rangaistuspilkulle. Niinhän siinä kävi, että alta puolen tunnin oli pääkaupungin joukkue 1-0 johdossa ja minulla taskussa lappu jonka lunastukseksi tarvittaisiin vähintään kaksi osumaa.
Niinhän siinä kävi, että jo ensimmäisellä puoliajalla tuo Nigerialainen Dickson hassutti kaikkia niin kentällä kuin kentän ulkopuolella ja laittoi pallon lähes tyhjiin. Peli 1-1 ja minun mieleeni hiipi toiveikas epäily, josko sittenkin. Jännitti niin paljon, että jätin kansalaisvelvollisuuteni, oluen juonti erätauolla, väliin ja istuin kuin tatti lämpimässä ilta-auringossa.
Pelistä nyt en osaa sanoa oikein juuta enkä jaata, mutta kerran ennen varsinaista paukkua pamahti tolppa Kuopiolaisten kenttäpäädyssä. Mutta sitten pamahti, tussahti tai oikeastaan pallo meni vaan minun kannaltani oikeaan maaliin. Oli taas asialla tuo etelän poika, jolle tällä kertaa pallo siirrettiin paikkaan josta ei voi erehtyä.
Samalla hetkellä katsoin ylös, sillä sinne oli ilmestynyt kolme kuumailmapalloa. Juuri maalin synnyttyä oli niistä lähinnä oleva pääkatsomon päällä ja kaksi muuta seurasi sitä majesteetillisesti. Oiva tapa katsoa peliä paikasta johon lipuntarkastajien on mahdoton päästä. Saivat katsoa ilmaiseksi, totesin kateellisena. Loppupeli olikin sitten istumista kuin kuumilla hiilillä. Tiilinen vai oliko se Muurinen teki kaikkensa ottelun lopputuloksen muuttamiseksi ja laittoi peliin Lato- vai oliko se Riihilahden. Pari lihamuurikohtausta saatiinkin aikaan ja minulle monta kertaa vahvempi sydän. Sen verran oli kovilla tuo veripumppuasemani.
Kummallista miten ihmisen mieli kevenee tuosta, minähän tiesin, tunteesta. Tuomari kun viimein vihelsi, viiden lisäminuutinkin kuluttua, pelin poikki, olin niin kevyellä mielin, että jalkani tuskin maahan sattuivat. Näin jälkeenpäin vietin, miten akilleen kantapääni kuitenkin oireili vaikka jalkaterä tuskin maata kosketti. Mutta se on toisen jutun aihe, joskus myöhemmin, ehkä, tai sitten ei.