Oregonilaista viiniä Kaliforniassa, vahvan ryhdikästä, sanoisin

Ennen Eurekaa tie no 101 noudattelee merenrantaa, mutta sen jälkeen tie hylkää meren ja nousee takaisin rannikon vuorille. Tavoitteena oli ajaa melko lähelle eteläistä tavoitettamme eli San Franciscoa ja sen lähialueita, ja etsiä yösija sieltä. Kalifornian luonto, ainakin täällä pohjoisessa on ainutlaatuinen. Paikalliset sitä korostaakseen olivat pysyttäneet keskelle metsää ”raja-aseman” jossa meiltä kysyttiin, ettei meillä vain ollut mukana ruokaa tai eläimiä, ja että emme vain vahingossakaan toisi tähän ympäristöön mitään mikä sinne ei kuulu. Hauska juttu.
Tie 101 kiemurtelee tässä vuorenrinteillä yhteen suuntaan, väliin kolmi- ja välillä yksikaistaisena. Paitsi puut niin luonto näyttää villiltä ja vapaalta. Tie näyttää suurelta osin noudattelevan eri jokien uomaa. Ilmeisesti vesi osaa löytää parhaan reitin ja sitä ihminen matkimaan. Joka tapauksessa tie näin noudattelee reittiä jossa yhdistyy jyhkeä metsä, rajut korkeuserot, monet mutkat ja vuolaana, joskus rajuna virtaava vesi. Maisemat oli aika ajoin kuin elokuvasta Syvä joki.


Ei niin syvä mutta paljon vettä

Elokuvasta en oikein muista kuin synkän uhkaavan tunnelman. Veden rajua virtausta katsellessa huomaan miten helppoa se on tuolla elementillä saada aikaan. Meidän tunnelmaa vahvisti jatkuva yltyvä sade. Ja me kun lähdettiin varta vasten sitä pakoon Seattlesta. Kaliforniassa sataa aina, kaalifoorniaaa. Asutuksesta päätellen tämä on loma-asutusaluetta, sillä camping, karavaanari ja lomakylä kylttejä ja asutusta näkee silloin tällöin. Pienet kylät jos niitä on näyttävät kerääntyneen jonkin hotellin tai motellin ympärille tai sitten siinä näytetään tekevän jotakin pientä teollisuutta tai korjaustoimintaa. Siellä täällä joku karjatila tai jonkinlaista viljelyä, ei juuri muuta. Näin marraskuussa on kuitenkin hankala sanoa oikein mitään siitä mitä tuo viljelytouhu mahtaa olla. Tulee mieleen Etelä-Afrikka ja sen itäisen osan maantie. Erotus on vaan siinä, että Etelä-Afrikassa hallitseva katseenvangitsija on kastelujärjestelmä. Täällä ei tarvitse kastella sillä taas tulee vettä taivaan täydeltä. Ei nyt pitää lopettaa tuosta sateesta ja vedestä muuten on vaarassa vesittyä tämä juttukin.
Etelään päin tultaessa jyhkeä puusto alkaa antaa tilaa lehtipuille tai oikeastaan myös pensaille ja nurmelle. Tienvarsille ilmestyy viinitarhoja, aletaan olla aika etelässä. Päätämme etsiä yösijan Ukijah nimisestä kaupungista joka kartallamme on merkitty vähän merkittävämmäksi. Paikka osoittautuu kuitenkin pettymykseksi. Grant Passiakin kolkommaksi ja päätämme jatkaa matkaa. Kylää tai kaupungiksikohan sitä pitäisi sanoa kiertäessämme törmäämme valtavaan sahaan. Piha on täynnä noita mammuttipuita toki nämä eivät siitä isoimmasta päästä ja toinen mokoma valmiiksi sahattuja lautoja, lankkuja tai pöllejä, kuka noista selvän ottaa. Kyllä täällä ainakin rakennusainetta löytyy. Viinitilallekin eksyimme kysymään majapaikkaa, mutta ei siellä osattu auttaa mutta tarjottiin kyllä maistaa talon tuotteita hyvään hintaan tietenkin ameerikas kun ollaan. Vähän Amerikkaa katsellessa on tullut mieleen viimeistelemättömyys ja vähän, kunhan hänessä on, mentaliteetti. Viinitila ja sen rakennukset oli kuitenkin viimeisen päälle. Kaikki oli kohdallaan, jykevän tukevaa ja ennen kaikkea viimeisteltyä. Vähän samaa kuin Eurekan vanhassa osassa, kyllä Amerikassa siis osataan jos halutaan. Mieleen tulee kysymys, eikö sitten haluta? Halutaan varmaan, mutta käytännöllisyys taitaa monessa kohtaa sivuuttaa viimeistelyn. Onko tämä sitä Lidl kultuuria?
Gloverdalesta löytyi sitten tyypillinen, ei niin kovin houkutteleva mutta illan jo lähestyessä tyydyttävä majapaikka. Joku Super 8 Motel ketjun uudenkarhea majapaikka 89 taalan hintaan aamupalalla sai kelvata. Majapaikka siisti huone iso ja kuningaskoon sänky. Syömään siis ei tehnyt vieläkään mieli vaan käytiin viereisen kauppakeskuksen hedelmätiskiltä hakemassa banaanit ja pakko kai tunnustaa oluet. Voileipäosastolta ostettiin täytetty patonki jaettavaksi ja takaisin motelliin. Kalifornian viinialueelle tulon kunniaksi avattiin, kuin kiusaksi, Oregonilainen viinipullo.
Vahvan ryhdikästä, sanoisin.