Seattlen sadetta pakoon, siis etelään

Suuntana etelä, sillä etelässä on aina lämpimämpää. Ja taas tulee mieleen tämä ilmansuuntien ihmeellisyys. Siis tarkennetaan, etelässä on aina lämpimämpi jos olet maapallon pohjoispuolella. Vastaavasti meikäläisestä kummalliselta tuntuja johtopäätös on, että pohjoisessa on aina lämpöisempi, jos satut olemaan eteläisellä puoliskolla palloamme Kyllä on vaikeata. Ei siis ihme, että eksyimme kun yritimme löytää ulospääsyä kaupungista, mutta eksyminen osoittautui onnenpotkuksi ja sitten lopulta ei. Ensin jouduimme alueelle josta näki hyvin kaupungin keskustan takanamme ja nuo edellä mainitut stadionit. Tästä saisi hyvän kuvan. Alue oli melko alhaalla ja siksi en ollut kovin tyytyväinen kuvakulmaan. Katsoin kaihoisasti moottoritien suuntaan joka kulki korkeammalla mäellä, sieltä saisi hyvän kuvan, mutta siellä ei voinut tietenkään pysähtyä.
Piti tyytyä tuohon alhaalla otettuun ja lähteä etsimään liittymää etelään menevälle tielle. Sellaisen rampin kuvittelinkin löytäneeni, sillä niin lupaavasti se kääntyi kohti etelää. Tie kuitenkin ylitti moottoritien ja kuin unelma nousi mäkeä ylös senkin yläpuolelle. Peilistä näin miten upeasti kaupunki asettui tuolta nähtynä. Parkkipaikkain löytyi ihan siitä, ei voisi parempaa toivoa. Kamera käteen ja ottamaan se jo eilen toivomaani kuvaa, mutta sitten. Kamera oli päättänyt, että ei tämä näin helppoa ole. Se kerta kaikkiaan oli päättänyt, että tällä kertaa hän ei nyt niin välitä kuvat maisemia. Epäilin sen suuttuneen edellisestä kerrasta kun matkan jälkeen olin ihan ääneen ihmetellyt mitähän varten minä olin noita kalliolla kyyhöttäviä lintuja kuvannut niin monelle ruudulle. Nyt kamera siis maksoi takaisin, eikä suostunut räpsähtämään, vaikka uhkasin, kiroilin, yritin ja yritin. Ei toimi niin ei toimi tuumasin lopulta periksi antaen ja Päivi antoi kamerakännykkänsä, että olisi edes jotakin. Arvaa harmittiko.
Sinnikkyys lopulta palkittiin, ja päästiin kuin päästiinkin siitä sitten Interstate tielle numero 5, etelään. Viittä joskus jopa seitsemää kaistaa kumpaankin suuntaan, siellä mennään ja tie koko leveydeltä kumpaankin suuntaan täynnä. On se kumma, että kaikki on yhtä aikaa liikkeellä. Ei toisaalta ihme, että aamun paikallinen TV –kanava aamulähetyksessään puhui vain ja ainoastaan säästä ja liikenteestä. Mitään muuta ei lähetykseen mahtunut kuin millainen liikennetilanne oli milläkin tiellä Seattleen tai sieltä pois. Tie oli aluksi kovin epätasainen mutta parani vähitellen kun ajelimme kohti etelää. Tiekin kaventui ensin neli-, sitten kolmi- ja lopulta kaksikaistaiseksi. Silmiinpistävää ja erittäin miellyttävää oli se rauhallisuus jollaista meno tuolla tiellä oli. Nopeusrajoitus vaihteli 50, 55, 60 ja 65 välillä aina tien kunnosta tai rakenteesta johtuen, niin päättelin. Koko matkalla Seattlesta tänne Grants Pass:n emme nähneet yhtään hurjastelijaa tai tilannetta jossa ei kaikki olisi olleet kunnossa. Mietin miten tällainen liikennekuri saadaan aikaan. Yksi syy varmaan on se, että täällä on viljalti kokemuksia siitä mitä tapahtuu jos tuossa liikennemäärässä ja ruuhkassa joku alkaa riehumaan. Jälki on niin pahaa, että jokainen taitaa ajatella muitakin kuin vain itseään tai ajatellessaan itseään tulee ajatelleeksi myös muita.
Mitä lähemmäs tulimme tätä yöpymispaikkaamme niin sitä kauniimmiksi maisemat muuttuivat. Loppumatkasta hakematta tuli mieleen laskeutumien Alpeilta joko itä tai länsipuolta alas välimerelle. On jyhkeitä metsiä, paljon korkeuseroja, upea tie, aika ajoin tein vieressä joki, upeaa. Tie muuttuu Seattlen epätasaisuudesta nopeasti hyväksi mutta aluksi melko tylsäksi, on kuin ajaisi italian pohjoisosan tasankojen moottoritietä. Ei laaksoa ei kukkulaa vaan laajaa aukeaa jota toki reunustaa kummallakin puolella korkeat vuoret. Jossakin Portlandin ja vähän suurempien kaupunkien kohdalla, tien solukohdat muodostavat mielikuvituksellisen petoniserpentiinin. Tulee mieleen onkohan se Hämäläinen tieninsinööri käynyt täällä kun se on suunnitellut niitä Tampereen eteläisen ohitustien siltoja siinä Helsingin moottoritein liittymän kohdalla. Jos haluaa päästä täällä olevaan tunnelmaan niin ajaa noiden ramppien alta ja kuvittelee kolminkertaisen määrän teitä ristiin rastiin toistensa päälle ja alle.Olimme tainneet jo Seattlesta lähtiessä ottaa tavoitteeksi ajaa tämän matkamme aikana sinne alkuperäiseen tavoitteeseemme San Franciscoon. Tähän tarkoitukseen noin puolimatkassa oleva Grants Pass sopi hyvin.

Sattumaa vai satumaa

Se oli suurin piirtein puolivälissä, niin, että siinä oli hyvä yöpyä, jotta ei päiväajo kuitenkaan olisi ylivoimainen. Kyseinen paikka osoittautui paikalliseksi Tervajoeksi. Autokauppoja oli niin, että ihan hirvitti. Jos on niin, että autokaupalla alkaa mennä huonosti niin tämä kylä kuolee kyllä siihen paikkaan. No vielä täällä oli elämää, eli Motelleja motellin vieressä ja erilaista pikaruoka ja pikakahvipaikkaa väärällään. Seassa yksi ruokakuppa kenkäkauppa ja radio Tv –liike. Saimme siis adapterin, katon päänpäälle 44 dollarilla, ilman aamupalaa toki, ja illallisen naapurin kiinalaisesta ravintolasta. Mitäpä sitä pieni ihminen matkalla muuta osaa toivoa. Uni tuli heti.